Atenan ja Parnasson suuren proosakilpailun säännöt
Atena Kustannus Oy ja kirjallisuuslehti Parnasso järjestävät kirjoituskilpailun, jonka tarkoituksena on nostaa esiin uusia, lahjakkaita kirjailijoita. Kilpailuun voi osallistua kokonaisella proosamuotoisella käsikirjoituksella:romaanilla, pienoisromaanilla, novelli- tai kertomuskokoelmalla. Kirjoittaja, jolla ei ole pysyvää kustantajasuhdetta tai joka ei ole aiemmin julkaissut kaupallisen kustantajan kautta kokonaista proosateosta, voi osallistua kilpailuun. Kilpailulla ei ole aihetta, vaan omaääninen ilmaisu, kiinnostava aihe ja käsikirjoituksenvahva, harkittu kokonaisuus ratkaisevat.
Kolme parasta käsikirjoitusta palkitaan seuraavasti:
1. palkinto – 10 000 euroa
2. palkinto – 5 000 euroa
3. palkinto – 3 000 euroa
Voittajan käsikirjoitus julkaistaan, ja Atena pidättää itsellään oikeuden julkaista myös 2. ja 3. sijoittuneiden käsikirjoitukset. Osia parhaista teksteistä voidaan myös julkaista Parnassossa.
Kilpailun tuomareina ovat Parnasson päätoimittaja Jarmo Papinniemi, kirjailija Pirjo Hassinen ja Atenan toimituspäällikkö Laura Kuitunen.
Otamme vastaan vain paperin toiselle puolelle tulostettuja, 1,5:n rivivälillä kirjoitettuja käsikirjoituksia, joiden enimmäispituus on 300 sivua. Käsikirjoituksen mukaan ei tarvitse lisätä saatetta; nimi ja yhteystiedot riittävät. Käsikirjoitusten määrää ei ole rajoitettu, mutta jokaisen lähetyksen mukaan on liitettävä yhteystiedot.
Lähetä tekstisi osoitteella: Atena Kustannus Oy, Suuri proosakilpailu, PL 436, 40101 Jyväskylä.
Emme palauta käsikirjoituksia.
Kilpailuaikaa on 3.5.2008 asti. Postileiman päiväys riittää.
Kilpailun voittajat julkistetaan Helsingin Kirjamessuilla 2008.
Lisätietoja: laura.kuitunen@atenakustannus.fi