Atenan historiaa
Keväällä 1986 menimme Jorma Luotion kanssa tuoreina yrittäjinä ja entisinä gummeruslaisina Pekka Salojärven puheille. ”Mitä tuumit, perustettaisiinko kustantamo Jyväskylään?” ”Mikäpäs siinä”, sanoi Salojärvi hetken mietittyään. Gummerus oli edelliskesänä siirtänyt kustannus-toimintansa Helsinkiin, jolloin Jyväskylään oli jäänyt tyhjiö. Sitä täyttämään syntyi siis Atena, johon meidän kolmen perustajafirman lisäksi otettiin joitakin paikallisia osakkaita.
Nimi ponnahti pintaan assosiaation kautta: ”Suomen Ateena” oli perimätiedon mukaan Lönnrotin ilkikurinen luonnehdinta keskisuomalaisesta pikkukaupungista, josta käsin Volmar Schildt oli ehdottanut suomen kielen sanastoon ’tiedettä’ ja ’taidetta’. Häveliäisyydestä pudotimme nimestä toisen een.
Aluksi toimitimme tilapäistyövoimin Gummerukselle mittavan Kronikka-sarjan ja varioimme yksiosaisena tietosanakirjana ilmestynyttä Tietojättiä – molemmat hankkeet sittemmin kadonnutta kirjaperinnettä. Jorma Tiaiselta saimme korvaamatonta apua historiantuntemusta ja yleistietoa vaativassa tekemisessämme.
Lisäsimme vähitellen omaa kustannustuotantoa, kunnes 1990-luvun alusta siitä tuli päätoimi minulle ja muutamalle muullekin, joille kirjallisten sisältöjen välittämisestä tuli elämäntapa. Jättäydyttyäni taemmas viisi vuotta sitten minua ilahduttaa seurata taitavaa tapaa, jolla atenalaiset kehittävät saamaansa perintöä.
Kustantaja ja kirjakauppa elävät alati epävärmuuden tilassa: siitä mitä tänään luetaan ei voi päätellä mitä huomenna halutaan.Vielä jonkin aikaa sitten ala saattoi tehdä pitkän tilin teostyypeillä, joiden markkinat ovat uudella vuosi-tuhannella haihtuneet eetteriin ”commonseiksi”, yhteistuotteiksi internetissä.
Elinkelpoisia kustantajia ovat ne jotka onnistuvat välittämään elämyksiä ja tietämystä kulloinkin parhaiten kaupaksi käyvällä tavalla. Tänään askarruttaa, millaiselta alustalta vastaisuudessa luetaan. Huoli on kirjankustantamisen kohtalosta. Kustantamisen ja kaupan näkökulmasta ongelman voi pelkistää koskemaan sisältöjen jakelumuotoja ja -kanavia. Se, minkä asiakas kokee hyväksi, on hyvä tuottajalle. Kirja on olemassa toimivan tuotantoketjun (tekijä-kustantaja-kirjapaino-kirjakauppa-kuluttaja) ansiosta. Markkinavoimat pitävät hauraan yhtälön koossa. Minkä tahansa lenkin pettäminen tai irtiotto voi koitua kokonaisuuden tuhoksi. Pyhä Johannes ja Pyhä Fransiskus Salesilainen meitä suojelkoon!
Pekka Mäkelä
Hallituksen puheenjohtaja
Kirjoittaja Pekka Mäkelä on Atena Kustannuksen perustaja. Mäkelä toimi Atenan toimitusjohtajana vuosina 1986–2006.
|