|
Lenkkipolun luontokirja
Ilmestyminen 3/2009 Kustantajan hinta 27,70 € |
|
Muistatko vielä, miltä heinään pujotetut metsämansikat maistuvat? Tai miltä tuntuu puhaltaa voikukan hahtuvaiseen siemenkotaan? Suurin osa suomalaisista tunnistaa maitohorsman, piharatamon ja lupiinin, mutta kuinka usein me todella pysähdymme katsomaan niitä? Luonnosta nauttiakseen ei tarvitse lähteä erämaavaellukselle, lähiluonnostakin löytyy paljon mielenkiintoista tutkittavaa. Lenkkipolun luontokirja kannustaa pohtimaan omia luontoon liittyviä muistoja mutta kartuttaa myös tavallisen ulkoilijan lajitietämystä. Tiesitkö esimerkiksi, että meillä rentun ruusuna pidettyä maitohorsmaa viljellään monissa maissa koristekasvina? Tai että lupiinia on käytetty maan laadun parantamiseen? Suomalaisilla on luontoon henkilökohtainen suhde - valkovuokko on äitienpäiväkukka ja apiloiden joukosta etsitään sitä nelilehtistä. FT Jussi Viitala (s. 1940) on lenkkeillyt koiriensa kanssa luonnossa ja tutkiskellut lähiympäristön kasveja biologin näkökulmasta mutta myös henkilökohtaisia kokemuksiaan muistellen. »Lenkkipoluilla huomasin, millainen kauneuden aarreaitta meillä on jalkojemme juuressa. Vähitellen kypsyi ajatus jakaa kokemus muillekin ja samalla lisätä tietoa luonnosta.» Viitalan teos Inhimillinen eläin, eläimellinen ihminen (2004) oli Tieto-Finlandia-ehdokkaana. |
|
| ISBN: | 978-951-796-571-2 |
|---|---|
| Asu: | Nidottu |
| Sivumäärä: | 168 |
| Kuvitus: | Nelivärikuvitus |
| Kirjastoluokka: | 56.8 |
| Varastossa: | Kyllä |
Kirjailijalta Jussi Viitala myös: